Vaalisyksy vauhtiin

Kisa seuraavan nelivuotiskauden valtuutetuksi on alkanut. Tuntuu siltä, että yleinen kiinnostus kunnallispolitiikkaa kohtaan on hiukan lisääntynyt, jokaisella tuntuu olevan jotain sanottavaa siitä, kuinka asioita pitäisi hoitaa - hyvä niin!

Itse olen ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa. Kiinnostusta lähteä mukaan oli jo neljä vuotta sitten, mutta olosuhteiden pakosta se jäi silloin tekemättä. Olen onnekseni viime aikoina saanut seurata kunnallispolitiikan tekoa hiukan lähempänä nykyisiä päättäjiä ja saanut perspektiiviä siihen, millaista mahdollisessa luottamustehtävässä toimiminen olisi - ja siitä huolimatta olen hurja tehtävään pyrkimässä!

Syksy on alkanut muutenkin varsin vauhdikkaasti uuden työn merkeissä. Projektit alkaa pikku hiljaa olla hallinnassa, mutta on ollut erityisen omituista huomata miten paljon energiaa uusien tehtävien ja toimintatapojen omaksuminen oikeisti vaatii, olen ollut melkoisen poikki iltaisin varsinkin loppu viikosta. Onneksi viikonloput ovat olleet varsin rauhallisia tähän saakka joten olen saanut lasten kanssa levättyä ihan kotosalla. Nyt voisi vaikka jotkut ”vaalihippailut” kiinnostaa, mutta taidan tyytyä ”hippailemaan” torilla jakamassa brosyyrejani.

Olen ennättänyt seuraamaan jonkin verran keskustelua tulevista kunnallisvaaleista ja yksi asia on pistänyt silmään. Moni äänestäjä on ihmetellyt suureen ja närkästyneeseen ääneen miksi lähes kaikkien ehdokkaiden ”vaaliohjelmassa” on niin paljon sosiaali- ja terveystoimen asioita, ns. Pehmeitä juttuaj. Itse omaa vaaliohjelmaani laatiessa otin tietenkin – kuten moni muukin ehdokas – aiheita omasta elämästäni koska niistä asioista minulla on käytännön kokemusta ja varmasti jotain sanottaavaa. Niitä asioita tällä hetkellä ovat lasten- ja nuortenasiat, vapaa-aika, vanhustenasiat, perheiden ja yksinhuoltajien toimeentulo, työntekijän ongelmat sekä maahanmuuttajien mahdollisuudet. Vielä suurempi syy siihen että sosiaali ja terveyssektorin asiat ovat niin suuresti esille kunnallisvaaleissa on kuitenkin se, että näiden palvelujen tuottaminen vie jokaisen kunnan budjetista norsunosan ja juuri tuon budjettin laatiminen kunnissa on valtuuston tärkein tehtävä.

Muista käydä siis äänestämässä - numeron voit valita ihan itse mutta 343 on hyvä vaihtoehto!