Kesän kynnyksellä

Niin on pääsiäinen ja vappukin jo juhlittu. Pääsiäinen pyörähti äidin lihapatojen äärellä Helsingissä ja vappu sekalaisen lapsijoukon kera kotosalla. Mukavaa ja rauhaisaa eloa kiireisen kevään jälkeen.

Eduskuntavaalien tulos osaltamme tarkastuslaskennan jälkeen tiukkeni hiukan lisää ja Sarin kansanedustajan paikka jäi vain 17 äänen päähän. Huomasin heti tuloksen kuultuani, ettei jossittelu ainakaan itseni ja tekemäni työn kohdalla auta, sillä annoin varmasti kaiken sekä itsestäni että osaamisestani kampanjan käyttöön, joten se siitä. Vaalien jälkeen hyppäsin mukaan Pitkälahden koulun vanhempainyhdistyksen taistoon koulun pelastamiseksi. Ensi viikolla saamme koululle vieraiksi muun muassa kansanedustaja Markku Rossin (nyk. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, tuleva valtuuston puheenjohtaja) sekä suurimpien valtuustoryhmien ja kasvun ja koulutuksen lautakunnan puheenjohtajia. Toivottavasti asiaamme kuullaan!

Tässä alkaa jo pikku hiljaa kaipaamaan kesää ja kärpäsiä - lapsetkin tuntuvat jo pyörivän nahoissaan kun loma alkaa polttelemaan varpaita. Sitä siis odottelemaan - ja olishan se maalle uusi hallituskin ihan kiva saada!