Kasvua ei synny pelkillä leikkauksilla
Tähän on myös pitkästä aikaa paremmat lähtökohdat. Suomen talous kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kasvua vetivät Tilastokeskuksen mukaan erityisesti vienti ja yksityiset investoinnit, ja viennin määrä kasvoi peräti 5,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Suunta on siis oikea. Nyt pitäisi huolehtia siitä, ettei orastava kasvu jää lyhytaikaiseksi.
Kasvu syntyy yrityksissä
Valtio ei voi päättää, että ensi vuonna syntyy tietty määrä uusia yrityksiä tai työpaikkoja. Se voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisessa ympäristössä yritykset toimivat. Suomen pitää olla maa, jossa kannattaa perustaa yritys, investoida ja palkata ihmisiä. Se tarkoittaa esimerkiksi turhan byrokratian vähentämistä, ennakoitavaa verotusta, sujuvaa luvitusta sekä sitä, ettei ensimmäisen työntekijän palkkaaminen muodostu pienelle yritykselle kohtuuttomaksi riskiksi.
Samalla tarvitsemme Suomeen investointeja. Kun yritys pohtii uuden tehtaan, tutkimusyksikön tai muun investoinnin sijaintia, Suomen pitäisi pärjätä kilpailussa. Siinä ratkaisevat verotuksen lisäksi osaava työvoima, kohtuuhintainen ja luotettava energia, toimiva infrastruktuuri sekä yhteiskunnan vakaus.
Myös pienestä yrittämisestä voi alkaa jotain suurta
Kasvusta puhuttaessa huomio kiinnittyy helposti suuriin yrityksiin ja miljardiluokan investointeihin. Niitä tarvitaan, mutta uuden yrityksen alku voi olla paljon vaatimattomampi. Se voi olla palkkatyön ohessa tehty ensimmäinen toimeksianto. Pieni verkkokauppa. Muutama asiakas. Tai työttömyys- tai pätkätyöjaksojen välissä kokeiltu oma yritysidea.
Siksi myös pienimuotoisen ja sivutoimisen yrittäjyyden pitäisi olla mahdollisimman helppoa. Ihmistä pitäisi kannustaa hankkimaan itse edes osa toimeentulostaan eikä rakentaa järjestelmää, jossa yrittämisen kokeileminen tuntuu riskiltä. Tähän aiheeseen palaan vielä erikseen, sillä työn tekemisen muodot ovat muuttuneet paljon nopeammin kuin niitä ympäröivät järjestelmät.
Työpaikat ovat kasvun tärkein mittari
Hyvät talousluvut eivät yksin riitä, jos kasvu ei lopulta näy ihmisten arjessa. Siksi talouskasvun tärkeimpiä mittareita on se, syntyykö Suomeen uusia työpaikkoja. Yrityksen kasvaessa syntyy työtä, palkkatuloja ja verotuloja. Samalla vahvistuvat mahdollisuudet rahoittaa niitä julkisia palveluja, joita me kaikki tarvitsemme.
Huomenna alkavassa budjettiriihessä keskustellaan väistämättä jälleen siitä, mistä voidaan säästää ja kuinka julkista taloutta tasapainotetaan. Se keskustelu on tarpeellinen. Mutta vähintään yhtä tärkeä kysymys kuuluu: mitä voimme tehdä, jotta Suomessa syntyy enemmän yrityksiä, investointeja ja työpaikkoja?
Velkaantumisen pysäyttäminen vaatii vastuullista taloudenpitoa. Pitkällä aikavälillä tarvitsemme sen rinnalle kuitenkin jotain vielä tärkeämpää: enemmän kasvua.
