Vastuu lasten kasvatuksesta kuuluu vanhemmille, ei yhteiskunnalle
(Kirjoitus on lähetetty Savon Sanomiin ja Nykypäivään 22.4.2008 - katsotaan julkaisevatko ja miten paljon lyhenneltynä :)
Julkaistu Nykypäivässä 2.5.2008 ja hiukan muokattuna Savon Sanomissa 25.5.2008
Monet vanhemmat ajautuvat nykypäivänä työelämän paineissa työntämään liikaa vastuuta lasten kasvattamisesta päivähoidolle, hoitajille, opettajille ja koululle. Lasten ja nuorten kasvatusvastuu ei kuitenkaan pitäisi olla hoitajilla ja opettajilla vaan meillä vanhemmilla! Mielestäni on aivan liikaa vaadittu, että opettajia ja hoitajia vaaditaan toimimaan myös psykologina ja kuraattorina, heillä on jo tärkeä ja vastuullinen tehtävä huolehtia lastemme erinomaisesta koulutuksesta ja hoidosta meidän vanhempien ollessa töissä.
Aikuisilla, jotka huolehtivat lapsistamme ja viettävät suuren osan päivästä heidän kanssaan koulussa ja päivähoidossa, tulisi olla velvollisuus ilmaista vanhemmille, jos he havaitsevat lapsen elämässä pienimpiäkään ongelmia. Tällä tavoin ongelmiin voitaisiin puuttua ajoissa ja ennaltaehkäistä niiden paisumista liian suuriksi. Myös vanhempien olisi uskallettava ja voitava lähestyä koulua ja päivähoitoa ilman, että heistä tuntuu, kuin heidän asiansa ja ongelmansa hukkuvat henkilökunnan kiireiden sekaan. Koulun, päivähoidon ja kodin toimiva yhteistyö luo pohjan lastemme turvalliselle ja kannustavalle kasvulle ja oppimiselle.
Työkiireet syövät useilta perheiltä – tahtomatta tai tahallaan, tiedä häntä – sitä vähäistäkin yhteistä aikaa ja sen lisäksi lapsia kuskataan vielä rankan koulupäivän jälkeen harrastuksiin lähes joka ilta, välillä jopa vasten lasten omaa tahtoa. Kaarina Mönkkönen ja Pirkko Abdelhamid kirjoittivat Savon Sanomissa 12.4.2008 osuvasti muun muassa lasten kasvusta ja kasvattamisesta. Jokainen meistä aikuisista on käynyt läpi murrosvaiheita elämässään ja tiedämme, että ristiriidat ja vastoinkäymiset ovat tärkeä osa aikuiseksi kasvamista ja oppimista. Lapsille ja nuorille pitää antaa omaa aikaa ja rauhaa miettiä itsenäisesti asioita ja auttaa, tukea ja rohkaista heitä ajatuksissaan taustalla tarvittaessa. Jokaiseen ongelmaan ei tarvita ammattiauttajaa avuksi, riittää että vanhemmat ovat aidosti läsnä lastensa elämässä ja näyttävät esimerkillään kuinka toimia. Jokainen vanhempi varmaan toivoo kasvattavansa vastuullisia ja itsenäisesti ja järkevästi ajattelevia jälkeläisiä ja halutun tuloksen saavuttamiseksi on tässäkin asiassa toimittava alusta saakka johdonmukaisesti - ennen kaikkea oltava itse hyvänä esimerkkinä.
Jokaisen ihmisen tärkein yhteisö ja perusyksikkö elämässä pitäisi olla perhe ja suku, ei luokka tai työyhteisö. Lapselle paras ja turvallisin paikka kasvaa ja kehittyä tulisi olla oma koti – ja lapsella pitäisi olla oikeus kasvaa kotona. Vastuu lasten kasvatuksesta, hoidosta, huoltamisesta ja turvallisuudesta kuuluu ensi kädessä vanhemmille, ei yhteiskunnalle. Mikäli vanhemmilta tuntuu olevan taito tähän vaativaan työhön hukassa, täytyy heille tarjota tukea ja apua ajoissa. Aina koti ei kuitenkaan ole lapselle se paras paikka kasvaa – valitettavasti. Huostaanottojen määrät ovat jatkuvasti kasvaneet myös Kuopiossa ja epäilen monen muun tavoin, että syynä on ennaltaehkäisevän työn leikkaaminen. Esimerkiksi neuvolakäyntejä on Kuopiossa vähennetty aika tavalla – toki ajan saa jos lastaan haluaa neuvolassa käyttää, mutta haluaako perhe jolla on ongelmia mennä neuvolaan omaehtoisesti?
Olisi hienoa, jos jokainen meistä vanhemmista saisi raivattua jokaiseen päivään hiukan aikaa pysähtyä ja olla aidosti läsnä lapsilleen. Se ei vaadi aina tunteja, joskus viisikin minuuttia riittää luomaan lapselle elintärkeän tunteen että hänestä välitetään ja häntä kuunnellaan. Viisi minuuttia on lyhyt aika meille aikuisille, mutta tällä tavoin käytettynä erittäin merkityksellinen pienen lapsen ja nuoren kehitykselle. Haluaisin niin mielelläni haastaa kaikki vanhemmat etsimään itsestään vastuullisuutta tässä tilanteessa, jossa yhteiskunta on ajanut alas monet ennaltaehkäisevät sosiaalipalvelut lasten ja perheiden osalta. Ehkä me vanhemmat voisimme sittenkin ottaa vielä hiukan enemmän vastuuta lastemme ja perheidemme hyvinvoinnista ja itse ennaltaehkäistä ainakin joidenkin ongelmien syntymistä samalla kantaen kortemme kekoon yhteiskuntamme hyväksi. Ja kenties, kuka tietää - ehkä me vanhemmatkin voimme oppia jotain noista pienistä hetkistä lastemme kanssa – kokeilemisen arvoinen ajatus?
Julkaistu Nykypäivässä 2.5.2008 ja hiukan muokattuna Savon Sanomissa 25.5.2008
Monet vanhemmat ajautuvat nykypäivänä työelämän paineissa työntämään liikaa vastuuta lasten kasvattamisesta päivähoidolle, hoitajille, opettajille ja koululle. Lasten ja nuorten kasvatusvastuu ei kuitenkaan pitäisi olla hoitajilla ja opettajilla vaan meillä vanhemmilla! Mielestäni on aivan liikaa vaadittu, että opettajia ja hoitajia vaaditaan toimimaan myös psykologina ja kuraattorina, heillä on jo tärkeä ja vastuullinen tehtävä huolehtia lastemme erinomaisesta koulutuksesta ja hoidosta meidän vanhempien ollessa töissä.
Aikuisilla, jotka huolehtivat lapsistamme ja viettävät suuren osan päivästä heidän kanssaan koulussa ja päivähoidossa, tulisi olla velvollisuus ilmaista vanhemmille, jos he havaitsevat lapsen elämässä pienimpiäkään ongelmia. Tällä tavoin ongelmiin voitaisiin puuttua ajoissa ja ennaltaehkäistä niiden paisumista liian suuriksi. Myös vanhempien olisi uskallettava ja voitava lähestyä koulua ja päivähoitoa ilman, että heistä tuntuu, kuin heidän asiansa ja ongelmansa hukkuvat henkilökunnan kiireiden sekaan. Koulun, päivähoidon ja kodin toimiva yhteistyö luo pohjan lastemme turvalliselle ja kannustavalle kasvulle ja oppimiselle.
Työkiireet syövät useilta perheiltä – tahtomatta tai tahallaan, tiedä häntä – sitä vähäistäkin yhteistä aikaa ja sen lisäksi lapsia kuskataan vielä rankan koulupäivän jälkeen harrastuksiin lähes joka ilta, välillä jopa vasten lasten omaa tahtoa. Kaarina Mönkkönen ja Pirkko Abdelhamid kirjoittivat Savon Sanomissa 12.4.2008 osuvasti muun muassa lasten kasvusta ja kasvattamisesta. Jokainen meistä aikuisista on käynyt läpi murrosvaiheita elämässään ja tiedämme, että ristiriidat ja vastoinkäymiset ovat tärkeä osa aikuiseksi kasvamista ja oppimista. Lapsille ja nuorille pitää antaa omaa aikaa ja rauhaa miettiä itsenäisesti asioita ja auttaa, tukea ja rohkaista heitä ajatuksissaan taustalla tarvittaessa. Jokaiseen ongelmaan ei tarvita ammattiauttajaa avuksi, riittää että vanhemmat ovat aidosti läsnä lastensa elämässä ja näyttävät esimerkillään kuinka toimia. Jokainen vanhempi varmaan toivoo kasvattavansa vastuullisia ja itsenäisesti ja järkevästi ajattelevia jälkeläisiä ja halutun tuloksen saavuttamiseksi on tässäkin asiassa toimittava alusta saakka johdonmukaisesti - ennen kaikkea oltava itse hyvänä esimerkkinä.
Jokaisen ihmisen tärkein yhteisö ja perusyksikkö elämässä pitäisi olla perhe ja suku, ei luokka tai työyhteisö. Lapselle paras ja turvallisin paikka kasvaa ja kehittyä tulisi olla oma koti – ja lapsella pitäisi olla oikeus kasvaa kotona. Vastuu lasten kasvatuksesta, hoidosta, huoltamisesta ja turvallisuudesta kuuluu ensi kädessä vanhemmille, ei yhteiskunnalle. Mikäli vanhemmilta tuntuu olevan taito tähän vaativaan työhön hukassa, täytyy heille tarjota tukea ja apua ajoissa. Aina koti ei kuitenkaan ole lapselle se paras paikka kasvaa – valitettavasti. Huostaanottojen määrät ovat jatkuvasti kasvaneet myös Kuopiossa ja epäilen monen muun tavoin, että syynä on ennaltaehkäisevän työn leikkaaminen. Esimerkiksi neuvolakäyntejä on Kuopiossa vähennetty aika tavalla – toki ajan saa jos lastaan haluaa neuvolassa käyttää, mutta haluaako perhe jolla on ongelmia mennä neuvolaan omaehtoisesti?
Olisi hienoa, jos jokainen meistä vanhemmista saisi raivattua jokaiseen päivään hiukan aikaa pysähtyä ja olla aidosti läsnä lapsilleen. Se ei vaadi aina tunteja, joskus viisikin minuuttia riittää luomaan lapselle elintärkeän tunteen että hänestä välitetään ja häntä kuunnellaan. Viisi minuuttia on lyhyt aika meille aikuisille, mutta tällä tavoin käytettynä erittäin merkityksellinen pienen lapsen ja nuoren kehitykselle. Haluaisin niin mielelläni haastaa kaikki vanhemmat etsimään itsestään vastuullisuutta tässä tilanteessa, jossa yhteiskunta on ajanut alas monet ennaltaehkäisevät sosiaalipalvelut lasten ja perheiden osalta. Ehkä me vanhemmat voisimme sittenkin ottaa vielä hiukan enemmän vastuuta lastemme ja perheidemme hyvinvoinnista ja itse ennaltaehkäistä ainakin joidenkin ongelmien syntymistä samalla kantaen kortemme kekoon yhteiskuntamme hyväksi. Ja kenties, kuka tietää - ehkä me vanhemmatkin voimme oppia jotain noista pienistä hetkistä lastemme kanssa – kokeilemisen arvoinen ajatus?