Perheiden ja lasten hyvinvointi - sujuvampi arki

Olen suurperheen äiti, joten tiedän käytännön kokemuksesta, miten paljon kunnalliset ja alueelliset päätökset vaikuttavat perheiden jokapäiväiseen arkeen. Kun puhutaan perheiden hyvinvoinnista, puhutaan samalla koko yhteiskunnan tulevaisuudesta. Siksi tämä teema on minulle erityisen lähellä sydäntä.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja laadukkaaseen opetukseen. Kokoomuksen kuntavaaliohjelman mukaisesti varhaiskasvatus on osa suomalaista koulutuspolkua, ja sen laatuun tulee panostaa. Meidän on huolehdittava siitä, että Kuopiossa varhaiskasvatuspalvelut ovat saavutettavia, yksilöllisiä ja riittävästi resursoituja. Myös perusopetuksessa on taattava mahdollisuudet erilaisten oppijoiden tukeen ja osallistavaan kouluyhteisöön.

Tämä tarkoittaa myös vastuullisia päätöksiä koulutusverkosta. On punnittava tarkasti, mitä oikeasti säästetään ja mitä menetetään. Kouluverkkoa on kehitettävä viisaasti, alueiden erityispiirteet ja lasten hyvinvointi edellä. Samalla on muistettava, että jo tehdyt päätökset velvoittavat, ja päätöksenteon tulee olla johdonmukaista ja ennakoitavaa. Epävarmuus ei hyödytä ketään.

Sujuva arki on perheelle suuri asia. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aikataulut ovat yhteensopivia vanhempien työelämän kanssa, ja liikenneyhteyksissä huomioidaan turvallisuus ja saavutettavuus. Perheiden vapaa-aikaa tukevat puistot, harrastusmahdollisuudet ja tapahtumat, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja kohtuuhintaisia.

Kokoomus haluaa rakentaa perheystävällistä yhteiskuntaa, jossa perheiden valinnanvapautta kunnioitetaan ja tuetaan. Esimerkiksi palveluseteleiden ja joustavien palvelumallien avulla perheet voivat valita itselleen parhaiten sopivan ratkaisun.

Alueellisella tasolla on varmistettava, että perheiden tarvitsema tuki on helposti saavutettavissa. Matalan kynnyksen palvelut, kuten perheneuvonta, mielenterveyspalvelut ja perhetyö, on tuotava lähemmäs arkea. Haluan korostaa varhaisen tuen merkitystä: ongelmiin on puututtava ajoissa, ennen kuin ne kasaantuvat. Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyteen on panostettava. Koulujen ja oppilashuollon yhteyteen tarvitaan riittävästi kuraattori- ja psykologipalveluita. Myös neuvoloiden roolia perheiden hyvinvoinnin tukena tulee vahvistaa.

Kun perheiden arki toimii, lapset voivat hyvin ja vanhemmilla on voimavaroja. Se on paras sijoitus tulevaisuuteen, jonka me päättäjät voimme tehdä. Haluan olla rakentamassa Kuopiota ja hyvinvointialuetta, jossa perheet voivat luottaa palveluihin ja jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus loistaa omalla tavallaan.

Tehdään arjesta sujuvampaa – perheiden hyväksi!